Adoptoitavia koiria on paljon

Adoptoitavia koiria on paljon

Suomessa voi hankkia koiran monin eri tavoin ja adoptio on yksi näistä. Moni tuntee halua auttaa ja tarjota kodin niitä tarvitsevalle koiralle. Kodittomia koiria on maailmalla todella paljon, jopa 200 miljoonaa ja ihmisillä on mahdollisuus tarjota koti tällaisille koirille. Niistä monesta saa koulutettua vielä kelpo yksilön, vaikka joidenkin kanssa saattaa ollakin esimerkiksi pelko-ongelmia. Jos olet hankkimassa itsellesi koiran, voit pohtia, olisiko adoptio mahdollinen. Tässä hieman tietoa Suomeen tuotavista koirista ja siitä, kuinka adoptioprosessi etenee.

Ulkomaisen koiran adoptointi

Ulkomailta tuodaan Suomeen koiria, joiden tausta vaihtelee laidasta laitaan. Toiset koirat tulevat kodeista, joissa koirasta ei enää pystytty huolehtimaan, kun taas toiset ovat entisiä katukoiria, joilla ei ole ollut koskaan tiettyä ihmistä, joka olisi niistä huolehtinut. Rescue-koiria tuodaan Suomeen vuosittain 1500-2000 kappaletta. Koiria tulee mm. Virosta, Espanjasta, Romaniasta ja Latviasta. Vaikka koirilla on joskus rankat menneisyydet, täytyy niiden uusien omistajien voida olla varmoja siitä, että koirista voidaan vielä saada yhteiskuntakelvollisia. Lisäksi tautien riskit halutaan minimoida. Koirat voivat tuoda tullessaan tauteja, joita Suomessa ei esiinny. Tästä syystä HESY, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys, vaatii, että ne yhdistykset, joiden kautta koiria tuodaan Suomeen, tukevat koirien uusia omistajia koko koiran elämän ajan. Eläimistä otetaan siis vastuu.Ulkomailta tulevat koirat rokotetaan aina. Esimerkiksi Venäjällä tuoduilla koirilla on toisinaan todettu olevan väärennetyt rokotusmerkinnät rokotuskorteissaan. Suomessa annettavilla rokotuksilla poistetaan tautien riski ja koira voidaan ottaa turvallisesti Suomeen. Tämä kannattaa ottaa huomioon koiraa adoptoidessa. Suomalaiset yhdistykset kyllä huolehtivat kaikesta terveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista. Koira kannattaakin ehdottomasti ottaa yhdistyksen kautta eikä suoraan rajan yli. Yhdistykseltä voit myös jatkossa saada apua, mikäli ongelmia ilmenee. Ilman yhdistystä olet omillasi.

koiran rokotus

Kuinka adoptoiminen etenee

Jokaisen adoptointia harkitsevan tulisi miettiä tarkkaan, onko kyseinen koira juuri hakijalle sopiva. Jos kyseessä on rescue-koira, joka tuodaan ulkomailta, tulisi tiedostaa, että sen mukana saattaa piileä vaikeitakin ongelmia, jotka vaativat ammattilaiskouluttajan apua. Koiraa hankkiessa ongelmien mahdollisuutta ei saa koskaan sivuuttaa. Koiran adoptointi etenee niin, että hakija täyttää adoptiohakemuksen koiria välittävälle yhdistykselle. Adoptiota hakevan kanssa keskustellaan puhelimitse prosessin aikana. Näin koiraa ei tule hankittua sokeasti ja kaikkien kanssa on keskusteltu henkilökohtaisesti. Yhdistys tekee päätöksen, sopiiko koira hakijalle vai ei. Hakija maksaa koirasta varausmaksun. Näin koira on varattu hakijalle ja koiran lentoa lähdetään suunnittelemaan, mikäli koira on tarkoitus tuoda ulkomailta. Hakijan tulee maksaa koirasta koituneet kulut. Tällaisia kuluja ovat koiran rokotukset, testit, sirutus ja kuljetus. Kun koira on vastaanotettu lennolta, allekirjoitetaan luovutussopimus.

adoptoi minut

Kulkurit.fi -palvelu on yksi kanava, jonka kautta voi tehdä adoption. Hakijan tulee kertoa itsestään ja elämäntilanteestaan niin, että voidaan päätellä, mikä koira olisi hakijalle paras vaihtoehto. Hakija haastatellaan ja jos päädytään siihen, että koira sopii kyseiseen kotiin ja koti sopii koiralle, tehdään luovutussopimus. Hakija maksaa koirasta kulukorvauksen. Koiria on paljon ja sivuston tarkoituksena on auttaa Romanian kodittomia koiria. Koiraa ei koskaan luovuteta heppoisin perustein, vaan sopivuus todetaan huolellisesti. Joskus koiran adoption kanssa on ollut ongelmia, etenkin silloin, kun mukana ei ole ollut yhdistystä varmistamassa koiran riittävää terveyttä. Koira on saattanut olla hyvin huonokuntoinen ja sairas, jonka vuoksi se on jouduttu lopettamaan pian adoption jälkeen. Yhdistyksen kautta adoptoidessasi voit olla varma, että tällaiset seikat on tutkittu ennen adoptiota.