Agility on loistava tapa kehittää koiran ja ohjaajan kommunikaatiota

Agility on loistava tapa kehittää koiran ja ohjaajan kommunikaatiota

Koiran kanssa harrastavat yhä useammat koiranomistajat. Koiranäyttelyt ovat säilyneet ykkösharrastuksena vuosien ajan, mutta yhä enemmän harrastajia löytyy myös liikunnallisempien tai turvallisuutta lajien parista. Erityisesti agility on noussut Suomessakin suureen suosioon ja lajia harrastetaan ympäri maata. Agility on siitä mukava laji, että sitä voi harrastaa minkä rotuisen koiran kanssa tahansa, kunhan koira on terve ja perustottelevaisuus on hallussa. Toki koiralta ja ohjaajaltakin vaaditaan myös hyvää fyysistä kuntoa. Agilityssä monia harrastajia kiehtoo se, että laji vaatii koiralta ja ohjaajalta täydellistä yhteistyötä, joten laji antaa mainion tilaisuuden hioa kommunikaatiota lemmikin kanssa. Tämä tekee siitä myös upeaa katsottavaa, kun koira seuraa saumattomasti ohjaajansa merkkejä ja tuntuu melkein lukevan ajatuksia.

Itse laji on peräisin 1970-luvulta

Kesäisin agilitya harrastetaan yleensä ulkokentillä, mutta talvella voidaan harjoitella erillisissä agilityhalleissa, joita löytää harrastusryhmien kautta. Koirat suorittavat ohjatusti erilaisia, toisinaan hyvinkin vaativia esteitä ja etenevät radalla hurjaa vauhtia. Harrastuksena agility on melko nuori, sillä se kehitettiin Englannissa 1970-luvulla. Lajin nimi on englantia ja tarkoittaa ketteryyttä ja aluksi Suomessa harkittiin myös käännösnimen käyttämistä. Lopulta agility alkoi  kuitenkin tuntua suomalaisistakin luontevammalta lajinimeltä. Suomessa lajia on harrastettu vuodesta 1986 lähtien. Lajissa harrastetaan kolmessa eri luokassa, joista ensimmäinen luokka on tarkoitettu harrastusta aloitteleville koirille ja ohjaajille. Kun ykkösluokassa menestyy tarpeeksi hyvin, voi nousta hieman kovempitasoiseen kakkosluokkaan. Tästä luokasta voi nousta vielä kolmanteen luokkaan, kun taidot karttuvat tarpeeksi ja näkyvät hyvinä tuloksina. Tasoluokkien lisäksi koirat jaetaan eri luokkiin kokonsa puolesta ja agilityssa voi kisata mini-, medi- ja maxi-luokissa. Minit ovat koiria, joiden säkäkorkeus on alle 35 senttimetriä, medit ovat säkäkorkeudeltaan 35-43 cm ja maxi-koirat yli 43 senttiä. Kilpailuihin osallistuvan koiran täytyy olla vähintään 18 kuukautta vanha, terve ja koiran rokotusten täytyy olla kunnossa. Kennelliitto seuraa kilpailevien koirien kelvollisuutta.

Agilitysta intoa ja vireyttä sekä koiran että omistajan elämään

Samalla kun harrastaminen yhdessä koiran kanssa lähentää koiran ja omistajan suhdetta, koira saa riittävästi liikuntaa ja aivotyöskentelyä, joka pitää sen virkeänä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sama pätee toki myös omistajaan. Agility ei toki ole ainoa mahdollisuus, vaan koiran ja omistajan mieltymysten mukaan lajeja on tarjolla vaikka kuinka paljon. Agilityn monipuolisuus kiehtoo kuitenkin monia harrastajia. Kaikkien lajien pohjana on tietenkin hyvä peruskoulutus, joten siihen kannattaa panostaa alusta asti lajista riippumatta. Monet koirat nauttivat uusien asioiden opettelusta ja temppujen opettelu aktivoi hyvin koiran aivoja. Agility-esteisiin voi tutustua omassa rauhassa mm. useissa koirapuistoissa, jos ei halua saman tien siirtyä koiran lajin kurssille.

Katjan ja Ilonan yhteistyö parani agilityn avulla

Katja Jumisko sai agilitysta apua kommunikaatioon saksanpaimenkoira Ilonan kanssa. Hän osallistui pentukurssille, vaikka Ilona oli tuolloin jo kaksivuotias. Katja epäili aluksi saksanpaimenkoiran soveltuvuutta lajiin, mutta kaipasi kipeästi neuvoja ja uusia keinoja, jotta löytäisi koiransa kanssa yhteisen kielen. Agility valikoitui harrastukseksi ja tarjosi parivaljakolle hyviä yhteisiä kokemuksia.

Katja kertoo, että Ilonaan oli aiemmin vaikea saada kontaktia, mutta agilityharjoitusten myötä koira alkoi tarjota hyvää käytöstä, josta omistaja puolestaan pääsi sitä palkitsemaan. Syntyi positiivinen kierre, joka jatkui myös kotona. Itse lajissa Ilona oli selvästi kurssikavereitaan hitaampi, mutta toisaalta osoitti suurta keskittymiskykyä ja harkitsevaisuutta. Katja kertoo, että hän oppi pian olemaan vertaamatta Ilonan suoritusta muiden koirien suorituksiin ja iloitsemaan heidän keskinäisestä edistymisestään. Katja ja Ilona ovatkin hyvä esimerkki siitä, ettei agilityakaan tarvitse aina harrastaa kilpamielellä tai liian vakavasti, ja silti siitä on hyötyä.