Klikkerikoulutus on tehokas keino positiivisen käytöksen vahvistamiseen

Klikkerikoulutus on tehokas keino positiivisen käytöksen vahvistamiseen

Monesti toistettu ohje on, että koiran kanssa harrastamiselle luodaan paras pohja opettelemalla perustottelevaisuutta johdonmukaisesti pennusta asti. Koiralle voi toki opettaa paljon muitakin temppuja, jos koira on kiinnostunut käyttämään aivojaan ja omistaja osaa motivoida koiran kokeilemaan uusia asioita. Koiran miellyttämisenhalu vaihtelee rodun ja persoonan mukaan, mutta perusasiat oppii tarvittaessa jokainen koira.

Naksuttimen avulla juuri oikean hetken kiitos

Kätevä apu koiran koulutuksessa on jo vuosia käytössä ollut naksutin eli klikkerikoulutus, josta on erityisesti hyötyä uusia temppuja opeteltaessa. Naksuttimen ideana on, että koira saa välittömästi oikein tehdyn asian jälkeen positiivisen palautteen toiminnastaan (naksuttimen ääni) ja tämän jälkeen koiralle sopivan makupalan. Jotta positiivista käytöstä saadaan vahvistettua, tulisi palkinnon seurata alle sekunnin kuluessa toiminnasta. Naksutin on nopea tapa ilmaista tyytyväisyys ja tällöin ei haittaa, että itse herkku seuraa myöhemmin.

Naksutin kertoo koiralle toivotusta käytöksestä

Jotta naksutin toimisi toivotulla tavalla, täytyy koira aluksi ehdollistaa siihen, että naksaus tarkoittaa kiitosta oikein tehdystä asiasta. Varaa tätä varten 20-40 pientä makupalaa, joista koira todella pitää. Naksuttele sitten muutaman kerran päivässä siten, että äänestä seuraa aina perässä nami. Muista naksauttaa kerrallaan vain yhdesti ja tämän jälkeen palkita. Tätä kannattaa jatkaa ainakin noin viikon ajan tai kunnes koira selvästi tunnistaa naksahduksen äänen.

Kun koira on oppinut naksauksen tarkoittavan positiivista merkkiä, voi koiraa alkaa palkita sen avulla oikeasta käytöksestä. Tarkoituksena on, että koira tarjoaa itse jotain oikeaa toimintaa ja siitä palkitaan. Jos koira puolestaan tarjoaa jotain epätoivottua, jätetään tämä huomiotta. Uusien asioiden opettelu kannattaa jakaa useampaan eri osaan. Jos koiralle halutaan esimerkiksi opettaa seuraamista, voidaan aloittaa katsekontaktin ottamisesta. Aina kun koira ottaa oma-aloitteisesti katsekontaktin, palkitaan siitä naksauksella ja namilla. Tämän jälkeen voidaan alkaa harjoittelemaan seuraamista vierellä kulkien ja kun se sujuu, siirtyä esimerkiksi liikkeelle lähdön tai kääntymisen opetteluun.

Pidä huolta koiran motivaatiosta

Kun naksaus on tarpeeksi tuttu kiitos, ei namia välttämättä tarvita jokaisen naksauksen jälkeen, vaan koiraa voi kiittää suuremmin esimerkiksi koko liikkeen jälkeen. Kiitokseksi käy tässä vaiheessa myös esimerkiksi pallo tai muu lempilelu. Muista kuitenkin, että koira on sitä motivoituneempi, mitä useammin se palkitaan. Jos huomio alkaa herpaantua ja koira vaikuttaa kyllästyneeltä, kannattaa palata useammin palkitsemiseen. Temppujen opettelu on koiralle monin tavoin väsyttävää, joten muista myös riittävät tauot ja hauskanpito. Sopiva aika uuden asian opettelulle on enimmillään noin viisi minuuttia ja sen jälkeen pidetään esimerkiksi reipas leikkitauko. Koiralle kannattaa opettaa vain yhtä uutta asiaa kerrallaan. Seuraavalla harjoituskerralla on hyvä aloittaa aina hieman helpommista tehtävistä, kuin mihin viime kerralla jäätiin.

Käskysana vahvistaa opittua

Naksutinkoulutuksessa edetään siis siten, että koira itse tarjoaa oikeaa toimintaa, josta se sitten palkitaan. Käskysana otetaan mukaan vasta silloin, kun koira on ensin itse tarjonnut liikettä eli esimerkiksi asettunut maahan makaamaan. Kun mukaan on lisätty käskysana, saa koira palkinnon vasta kun se on toiminut käskysanan mukaan. Vaikka koira menisi tässä vaiheessa jatkuvasti itse makuulle ilman pyyntöä, ei sitä enää palkita.

Käskystä toimimisen palkitsee aina naksaus ja sen jälkeen nami. Naksauksen pitäisi osua juuri siihen kohtaan, jossa koira tekee toivotun asian. Koiraa voi palkita erityisen hyvästä suorituksesta esimerkiksi useammalla namilla, mutta naksauksia kuuluu olla aina vain yksi. Naksutinta ei voi myöskään käyttää muihin tarkoituksiin kuten koiran huomion hakemiseen, vaan  se on tarkoitettu vain ja ainoastaan positiivisen viestin välittämiseen.