Koiranpennun kouluttaminen tulisi aloittaa saman tien

Koiranpennun kouluttaminen tulisi aloittaa saman tien

Harmillisen usein uudet koiranomistajat alkavat pohtia pennun kouluttamista silloin, kun pentu on jo monen kuukauden ikäinen. Tällöin ollaan valitettavasti melko myöhään asian kanssa liikkeellä, sillä perusasiat pitäisi pennulle opettaa jo ensimmäisen 12 elinviikon aikana. Tuolloin käydään pennun kanssa läpi arkielämän säännöt, opetetaan myös se mihin asioihin ei tarvitse reagoida ja saadaan pentuun istutettua oppimisen ja yhdessä tekemisen ilo. Näiden perusasioiden myötä yhteiselo koiran kanssa sujuu mukavasti ja sitä on helppo kouluttaa eteenpäin.

Kun peruskoulutus on kunnossa, vältyt ongelmilta myös jatkossa

Pennut oppivat asioita hurjaa vauhtia – olipa kyseessä sitten toivottu tai ei niin toivottu käytös. Suloiset pennut saavat helposti paljon anteeksi, mutta tässä vaiheessa olisi tärkeää miettiä, minkälaisen aikuisen koiran kanssa haluat elää. Jos et aio hyväksyä aikuiselta koiralta esimerkiksi remmissä vetämistä tai ihmisiä päin hyppimistä, älä anna pennunkaan toimia näin. Kouluttaminen sujuu paljon helpommin, kun se on alusta asti johdonmukaista ja pennulle on selvää mitä siltä vaaditaan.

Perusasiat jotka kannattaa opettaa jo aivan pienelle koiralle ovat sisäsiisteys, yksin oleminen, erilaisten hoitotoimenpiteiden hyväksyminen, kauniisti remmissä käveleminen, katsekontaktin ottaminen, luokse tuleminen, paikallaan pysyminen, hampaiden irrottaminen lelusta käskystä ja sana ei. Mikäli nämä asiat saa pennun kanssa sujumaan, ei myöhemminkään ole odotettavissa suuria ongelmia. Tämän lisäksi pentua täytyy tietenkin totuttaa erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, jotta se oppisi toimimaan myös niissä.

Opeta koira rauhallisesti olemaan käsiteltävänä

Ihmisen käsiteltävänä oleminen on varsin olennainen taito lemmikkikoiralle. Mikäli koira välttelee ihmisen kosketusta tai reagoi siihen aggressiivisesti, tiedossa on luultavasti ongelmia. Perustoimenpiteisiin kuuluu ainakin turkin kampaaminen ja peseminen, tassujen kuivaaminen, kynsien leikkaaminen sekä korvien, silmien ja hampaiden tutkiminen. Kun näitä tehdään koiran kanssa säännöllisesti pennusta asti, tulee niistä tuttuja ja helppoja toimenpiteitä. Varo kuitenkin pitämästä koiraa väkisin kiinni opetteluvaiheessa, sillä muuten kaikista hoitotoimenpiteistä tulee helposti koiralle epämiellyttäviä kokemuksia. Toisaalta koiraa ei saisi päästää tilanteesta pois sen takia että se rimpuilee, vaan käsittely toistetaan uudelleen heti perään. Näin koira oppii pian, ettei tilanne pääty vaikka se panisi vastaan. Varsinkin pentukoiraa käsitellessä mukaan kannattaa varata riittävästi nameja, jotta koira saa palkinnon hyvästä käytöksestä saman tien. Näin päällimmäiseksi jää miellyttävä muisto tilanteesta.

Perustaitoihin kuuluu sisäsiisteyden lisäksi myös yksinolo

Sisäsiistiksi koiranpentu oppii helpoiten siten, että se viedään ulos aina heräämisen, syömisen tai riehumisen jälkeen. Pennun saa helpoiten tekemään tarpeensa siten, että ulkona kävellään hitaasti eteenpäin tai kierretään vaikka yhtä ja samaa puuta. Tällöin pennun huomio ei jatkuvasti karkaa kaikkeen uuteen ja jännittävään. Muista kehua aluksi vaikka namilla tarpeiden tekemisestä ulos.

Yksinoloa kannattaa harjoitella pennun kanssa pienestä pitäen, mutta aluksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Jätä pennulle kuitenkin tekemistä, esimerkiksi nameja tai aktivointileluja. Jos pentu haukkuu tai vinkuu kuin suljet oven, älä palaa sen kanssa samaan huoneeseen ennen kuin pentu on rauhoittunut. Muista kehua.

Motivoitunut pentu haluaa oppia

Pentu oppii uusia asioita vain silloin, kun se on motivoitunut toimimaan niin. Tutustu siis koiraasi ja mieti, mikä sille olisi se kaikista mieluisin palkinto. Joillekin koirille se on ruoka, toisille pallo ja kolmansille rapsutukset ja huomio. Näiden perustaitojen opettelu saattaa aluksi tuntua puuduttavalta, mutta palkitsee myöhemmin moninkertaisesti. Ole siis huolellinen ja johdonmukainen koiranpentusi kouluttamisessa ja saat itsellesi mainion koirakaverin vuosiksi eteenpäin.